Mitä tehdään tehtaissa, joissa työntekijät sairastuvat säännöllisesti tehtaassa käsiteltäville kemikaaleille altistumisen takia? Tehdas määrätään muuttamaan työntekijöiden työskentelyolosuhteita turvallisemmiksi. Ratkaisuksi ei riitä se, että laajennetaan työterveyshuoltoa ja tarjotaan kuntoutusta niille, ketkä ovat sairastuneet kemikaalien takia.
Mitä tehdään kunnissa, joissa työntekijät sairastuvat säännöllisesti liian suuren työkuorman takia? Työntekijöille tarjotaa luentoja työhyvinvoinnista ja ohjataan heidät työterveyspsykologille ja parhaimmillaan työterveyden kautta psykoterapiaan. Työnantaja ei tietenkään maksa terapiaasi – sen teet sinä itse, yhteiskunnan tukemana.
Me tarvitsemme terapiatakuun. Samalla me tarvitsemme kuitenkin työelämän, joka ei puske työntekijöitä terapia-asiakkaiksi. Suomalaisten uupuminen lähtee nykyään jo opinnoista. Työelämässä tilanne pahenee. Syy tästä kaadetaan työntekijän harteille, samoin vastuu asian korjaamisesta. Mene työterveyshuoltoon, hakeudu terapiaan, hanki kevyempi ammatti, lyhennä työviikkoa omaan piikkiisi.
Olisiko meillä vähemmän terapia-asiakkaita, jos työelämä ei sairastuttaisi? Moni tuttavani on hakeutunut terapiaan viime aikoina. Kaikilla terapiaan sysäävä tekijä on ollut burnout.
Psykoterapia on pitkä ja raskas prosessi, alkaen sinne hakeutumisesta. Ilmaista se ei ole yhteiskunnalle eikä työntekijälle.
Työnantajien on otettava vastuu työntekijöidensä hyvinvoinnista. On järjetöntä kustantaa työntekijöille pitkiä psykoterapioita, jos mielen ongelmat olisivat kokonaan ehkäistävissä työelämän vaatimuksia kohtuullistamalla.
Mielenterveysongelmat eivät ole vain yksilön ongelmia eivätkä ne synny tyhjiössä. Siksi ratkaisujen hakeminen vain yksilöistä on lyhytnäköistä ja pitkällä tähtäimellä kestämätöntä.
Työelämän ei kuulu sairastuttaa. Eikä sen myöskään tarvitse. Korjausmahdollisuuksia on kyllä.