Voisiko meillä olla yhteiskunta, jossa harvemman mieli sairastuisi?

Yhteiskuntamme tuottaa pahoinvointia ja karsii sitten vaatimuksillaan heikommat yksilöt pois – ja yllättävän monelle tämä näyttää olevan ok.

Tein tällä viikolla taas yhden mielenterveysaiheisen postauksen. Halusin postauksessa painottaa ennaltaehkäisyn tärkeyttä. Samalla aloin miettimään, kuinka vahvasti mielenterveyskeskustelumme on painottunut oireiden hoitamiseen. On lievien, keskivaikeiden ja vaikeiden mielenterveysongelmien hoitoa. Kaikkien hoitamiseen halutaan tarjota eritasoisia palveluita: psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanottoja, työterveyspsykologia, erityissairaanhoitoa.

Mielenterveysongelmat eivät kuitenkaan synny tyhjiössä – toisin kuin keskustelun perusteella välillä voisi luulla. Yhteiskuntana tunnumme hyväksyneen, että mielenterveysongelmia nyt vain on nykyään paljon, mutta aikaisella avulla niiden pahentumista voidaan ehkäistä.

Onko liian utopistista ajatella, että yhteiskuntana voisimme torjua suurimman osan mielenterveysongelmista kokonaan?

Mietitäänpä paria esimerkkiä mielenterveysongelmien takana.

Meillä on työpaikkansa menettänyt pitkäaikaistyötön, joka haluaa palavasti takaisin työelämään. Kaikista yrityksistä huolimatta se ei onnistu. Samalla yhteiskunta ja osin lähipiirikin pitää huolta syyllistämisestä: oma vikasi, saisit töitä jos haluaisit – odotas, kun leikataan työttömyysetuuttasi, kun et tässä kuussa totaallisen systeemiin turhautumisen takia jaksanut lähettää riittävästi työhakemuksia. Kyllä pieni keppi kannustaa! Yhteiskunnan tuomio on kuitenkin selvä: pitkäaikaistyöttömänä et ole kelvollinen yhteiskunnan jäsen, vaan sinussa on oltava jotain vikaa. Samalla työtön miettii, että seuraavassa kuussa ei varmaan ole varaa maksaa teinin kuntosalikorttia eikä nuoremman luokkaretkeä. Masentuisitko?

Entäs sitten 10-vuotias lapsi, jonka toisella vanhemmalla on lievä päihdeongelma, toinen tekee paljon töitä pitääkseen perheellä leivän pöydässä ja lisäksi vanhemmat riitelevät repivästi keskenään ainakin pari kertaa viikossa. Välillä äiti häviää koko viikoksi ryyppyreissulle. Silloin koulussa on vaikeaa keskittyä, koska huoli äidistä on kova ja läksyjen tekeminen unohtuu, koska äiti ei ole kotona muistuttamassa niistä. Opettaja lähettää turhautuneita viestejä vanhemmille, jotka antavat lapselle parin päivän pelikiellon, että koulunkäynti alkaisi taas sujumaan. Lapsi syyttää itseään: miksi olen näin huonomuistinen enkä osaa keskittyä – olisinpa parempi, niin vanhemmat ja ope olisivat tyytyväisiä. Masentuisitko?

Meillä on työtään rakastava lähihoitaja. Työ vanhusten kanssa on ollut hänen haaveensa, jonka hän on päässyt toteuttamaan jo nuorella iällä. Harjoitteluissa tuntui, että voi oikeasti tehdä työllään monen vanhuksen elämän paremmaksi. Vakituinen työpaikka löytyi helposti. Pian työ näytti kuitenkin todellisen karvansa: ennen nukkumaanmenoa iltaisin seuraavan aamun työvuorot alkoivat ahdistaa, sillä taaskaan ei ehtisi hoitaa töitään kunnolla – jos edes ollenkaan. Paine työnantajalta oli kova: kaikki hommat täytyy ehtiä hoitamaan. Tarvittaessa hoitaja nipisti ruoka- ja vessatauoista tai tuli jo ennen työvuoron alkua töihin, että ehti hoitaa kaiken. Esihenkilöltä ei saanut juurikaan tukea valtavan työkuorman hallintaan vaan lähinnä olankohautuksia ”Tällaista tää on ja jotenkin tästä vaan pitää koittaa selvitä.” Parin vuoden päästä koitti ensimmäinen sairasloma uupumuksen takia. Epäonnistumisen tunne oli valtava: enkö pystykään tekemään tätä työtä, jonka tekemisestä haaveilin? Ehkä mä en vaan pärjää työelämän tahdissa tällä stressinsietokyvyllä? Entä jos työpaikankaan vaihtaminen ei auta? Kuukauden sairasloman jälkeen hän joutui palaamaan takaisin samaan työtahtiin: nyt vain usko omiin kykyihin selvitä töistä oli vielä matalampi kuin ennen. Työttömäksikään ei kuitenkaan voi jäädä. Masentuisitko?

Niin, masentuisitko? Kaikki eivät masennu. Mielenterveysongelmien puhkeamiseen vaikuttavat mone tekijät, myös geenit. Meidän velvollisuutemme on kuitenkin sivistyneenä lajina rakentaa yhteiskuntamme sellaiseksi, että kaikkien on mahdollista pärjätä siinä – ei vain kestävimpien. Ratkaisu ei voi jatkuvasti olla se, että heikompien on vain ponnisteltava kovempaa: haettava terapiaa, käytettävä lääkkeitä, tyydyttävä sairaseläkkeellä elämiseen.

Nämä esittämäni kolme esimerkkiä juurisyistä ovat vielä kevyitä. Monet mielenterveysongelmia aiheuttavat asiat ovat vielä paljon raaempia: huumeita käyttäviä vanhempia, vakavaa parisuhdeväkivaltaa, kovaa koulukiusaamista.

Edellisiä esimerkkejä yhdistää kuitenkin yksi asia: näiden ihmisten mielenterveysongelmat olisivat ehkäistävissä, oli taustalla geneettisiä alttiuksia tai ei. Ei ajeta pitkäaikaistyöttömiä mahdottomiin elämäntilanteisiin ja syyllistetä heitä työttömyydestä, joka on mitä suurimmassa määrin rakenteellista. Annetaan apua vanhempien päihde- ja vuorovaikutusongelmiin ja selvitetään, mitä niiden taustalla on. Tämän äidin kohdalla juominen on saanut alkunsa aiemmasta väkivaltaisesta parisuhteesta – ja useimmiten vanhemmat riitelevät rahasta, joka on jatkuvasti tiukilla. Selvitetään, miksi koulun näkökulmasta väärin käyttäytyvä lapsi käyttäytyy tavalla, jolla käyttäytyy – eikä syyllistetä ja rankaista. Varmistetaan, että sydämellä työtään tekevillä ammattilaisilla on riittävästi resursseja hoitaa työnsä edes kohtuullisesti – jos ihan erinomaiseen asti ei päästäkään.

Yhteiskunnassamme on lukemattomia asioita, jotka eri tavalla tekemällä voisimme kaikki paremmin. Erityisesti he, jotka nyt joutuvat ponnistelemaan eniten. Ihminen tarvitsee riittävästi lepoa, taloudellista turvallisuutta, aikaa hoitaa ihmissuhteitaan ja tukea silloin, kun elämä kolhii. Ihmisen täytyy saada kokea riittävänsä sellaisena kuin on, eikä hänen arvoaan voida mitata markkinatalouden tehostamiskiiman pystyttämällä mittatikulla. Ihmisen toiminta ei tehostu loputtomiin, ainakaan ilman kovaa mielenterveydellistä hintaa. Ei työelämässä, ei opinnoissa eikä koulussa.

Mielenterveysongelmien ehkäiseminen vaatii yhteiskuntamme prioriteettien asettamista toisiksi. Se vaatii myös isoja, rohkeita muutoksia. Se vaatii kuuden tunnin työpäiviä, perustuloa ja voitontavoittelun hylkäämistä sotepalveluissa. Se vaatii vihapuheen kitkemistä, aitoa yhdenvertaisuutta, kiusaamisen loppumista ja parempia vuorovaikutustaitoja. Lisäksi se vaatii asennemuutosta: yhteiskunnan hyväksyntää ei tarvitse ostaa suorittamisella ja yhteiskunnassamme ei tarvitse olla vahva ja kestävä pärjätäkseen. Jokainen kelpaa joukkoomme, oli sitten työtön, sairas, päihdeongelmainen tai köyhä. Tai vain hyvin väsynyt ja stressaantunut.

Maailma, jossa mielenterveysongelmat eivät ole suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja, on täysin mahdollinen. Sitä kohti suuntaaminen alkaa kuitenkin vasta siitä, että myönnämme nyky-yhteiskunnan tuottavan pahoinvointia – ja päätämme korjata yhteiskuntaa, emme yksilöä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s