Petra Malin esitti eilisessä valtuustossa, että Helsingin kaupunki tarttuisi vanhempien uupumukseen mm. helpottamalla työnantajana osa-aikatyön tekemistä työntekijän niin halutessa.

Osa-aikatyön helpottaminen työntekijän aloitteesta tarjoaisi joustoja ja helpotusta uupumukseen myös muille kuin perheellisille työntekijöille. Lisäksi se voisi parantaa vetovoimaa ja työhyvinvointia niillä aloilla, joilla kunta kärsii rekrytointivaikeuksista ja sairaspoissaoloista: kärkipäässä näissä aloissa tietysti sosiaali- ja terveysala sekä varhaiskasvatus. Kokeilut maailmalla ovatkin jo osoittaneet positiiviset vaikutukset työhyvinvointiin selkeästi.

Itse olen erittäin tyytyväinen, että nykyinen työnantajani on mahdollistanut osa-aikaisena työskentelemisen lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävissä. Se on mahdollistanut viimeisten opintojen edistämisen työssäkäynnin rinnalla. Ammatillisen kehityksen kannalta olen nähnyt ehdottomana plussana sen, että olen pystynyt opiskelemaan ja samaan aikaan soveltamaan oppimaani työelämässä. Työ ja opinnot ovat siis tukeneet toisiaan, vaikka kombo välillä on ollut raskas osa-aikaisuudesta huolimatta. Kun etsin joulukuussa 2019 itselleni oman alani töitä, ehdoton kriteeri oli mahdollisuus 60% tai 80%:een työsopimukseen. Vantaa oli silloin ainut pääkaupunkiseudun kunta, joka tätä mahdollisuutta avoimesti työpaikkailmoituksessaan tarjosi.

Osa-aikaisuudessa on kuitenkin myös ongelmansa. Itselleni osa-aikatyön tekeminen on ollut mahdollista taloudellisesti, koska elämme kumppanin kanssa kaksin suhteellisen halvassa asunnossa ja molemmat ovat työelämässä. Jos kuviossa olisi ollut mukana esimerkiksi pari lasta ja asuntolaina osa-aikatyö ei olisi välttämättä tullut kysymykseen, koska 60% työajalla pudotus palkassa on tuntuva. Matala palkka tulisi myös näkymään selvästi eläkkeen kertymisessä, jos jatkaisin samalla linjalla vuosikaudet.

On kuitenkin selvää, että osa-aikatyö tarjoaisi henkisesti kuormittavilla aloilla riittävämmän määrän palautumisaikaa työntekijälle ja sitä kautta uutta virtaa ja draivia työntekoon. Uupunut työntekijä on pahimmillaan riski asiakasturvallisuudelle sekä laadukkaalle palvelulle. Lisäksi jokainen uupunut alan jättävä kuormittaa alimiehitettyjä työpaikkoja entisestään.

Helsingin kaupunki voisikin olla rohkea ja kokeilla valikoidulla joukolla, miten nelipäiväinen työviikko palkkaa tiputtamatta vaikuttaisi esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden tai sairaanhoitajien työhyvinvointiin ja rekrytointiin. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen on työnantajalle kallista, perehdytysaikana uuden työntekijän työpanos ei vielä ole sama kuin kokeneella kollegalla ja sairaslomista kertyy työnantajalle suuret kulut. Puhumattakaan siitä, mitä koko yhteiskunta menettää taloudellisesti, kun alaansa rakastaneet työntekijät uudelleenkouluttautuvat pitkin hampain burn-outin jälkeen tai pahimmillaan jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle.